HLU:n aluejohtajaksi Timo Korsumäki Tampereelta!

14.6.2024

 

HLU:n nykyisen aluejohtajan Ari Koskisen jäädessä eläkkeelle, valitsi HLU:n hallitus yksimielisesti kokouksessaan 13.6. Timo Korsumäen aluejohtajaksi 1.9.2024 alkaen.

 

Tehtävään tuli kaikkiaan 63 hakemusta. Hallitus valitsi keskuudestaan työryhmän viemään valintaprosessia eteenpäin. Työryhmän jäsenet tutustuivat hakemuksiin ja valitsivat haastatteluun kuusi henkilöä. Haastatteluiden perusteella työryhmä muodosti kokonaisarvion haastatelluista ja esitti yksimielisesti HLU:n hallitukselle Timo Korsumäen valintaa uudeksi aluejohtajaksi.

Hallitus käsitteli valinta-asiaa perusteellisesti kokouksessaan 13.6. ja päätti käytyjen keskustelujen jälkeen yksimielisesti valita Timo Korsumäen HLU:n uudeksi aluejohtajaksi.

- Korsumäen vahvuuksia olivat erityisesti kokemus johtamis- ja esihenkilötyöstä sekä urheiluseura-, lajiliitto- ja yritystoiminnasta.  Hän tuntee lisäksi hyvin keskeiset verkostokumppanimme ja toimialueemme sekä osoitti haastattelussa olevansa persoonaltaan henkilö, jollaista etsimme, totesi HLU:n varapuheenjohtaja Jussi Viljanen.

Timo Korsumäki aloittaa Hämeen Liikunta Urheilu ry:n aluejohtajana 1.9.2024.