HLU:n Vuoden Urheilija Mira Sjövall - Elämänura-palkinto Harri Hollille

2.2.2024


Hämeen Urheilugaala on löytänyt paikkansa hämäläisen urheilun juhlana. HLU jakoi gaalassa huomionosoituksia urheilumenestyksestä, seuratoiminnasta sekä elämäntyöstä. Samoin muut gaalan palkitsijatahot osasivat löytää hienon kattauksen menestystä, nousevaa odotusta sekä heitä, jotka ovat vuosikymmeniä mahdollistaneet tekemisen. Onnittelut kaikille!


Urheiluvuoteen 2023 mahtui taas huikea määrä jännittäviä palloilulajien finaalisarjoja, mahtavia tuloksia ja ennätyksiä halleissa, matoilla, kentillä, metsissä kunkin lajin HLU:n Vuoden Urheilijana palkittiin Mira Sjövall. Hän osoitti vuoden aikana huimaa menestystä arvokisoissa voittamalla kaksi MM-kultaa ja yhden EM-kullan sekä EM-pronssin Taekwon Dossa. Lisäksi menestystä tuli potkunyrkkeilystä EM-pronssin arvoisesti. Vuoden Nuoren Urheilijan palkinnon sai Jere Haapalainen suomalaisittain ainutlaatuisesta menestyksestä yleisurheilukentällä.

Aktiivisesta toiminnastaan Vuoden Jäsenseurana palkittiin Lempäälän Kisa Yleisurheilu. Seura on aktiivinen toimija monissa verkostoissa ja on vuosia systemaattisesti kehittänyt toimintaansa mm. digitaalisuuden avulla. Seuran harrastajamäärässä on mukavaa kasvua ja mukana on myös soveltavaa liikunta.

HLU:n elämäura-palkinto sekä Uno-patsas luovutettiin Harri Hollille pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä usealla eri tasolla hämäläisen liikunnan ja urheilun hyväksi.

Vuoden Urheilutekona palkittiin Tampereella järjestetty kymmenien paikallisten seurojen toteuttamana järjestetty, kymmeniä lajeja sisältänyt masters-urheilun kansainvälinen tapahtuma.

Gaala on urheilijoiden lisäksi myös muiden liikunnan ja urheilun hyväksi toimineiden kiittämisen paikka, niin vapaaehtoisten kuin muidenkin. He mahdollistavat pienten innokkaiden lasten toiminnan, aktiivisesti liikkuvien lasten ja nuorten harrastamisen, tavoitteellisesti harjoittelevien kehittymisen, huippujen tekemisen tai aikuisten harrastustoiminna. Kiitosta ei aina arjessa huomata antaa.


HLU:n palkitut Hämeen Urheilugaalassa:
Vuoden Urheilija – Mira Sjövall, Black Eagle Taekwon Do
Vuoden Nuoren Urheilija – Jere Haapalainen, Tampereen Pyrintö, yleisurheilu
Elämänura-palkinto – Harri Holli, Tampere
Vuoden Jäsenseura – Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry
Vuoden Urheiluteko – European Masters Games, Tampere

Hämeen Urheilugaalan ohjelma oli perinteisesti koottu paikallisista taitajista. Vauhdikkaan akrobatiavoimisteluesityksen tarjosi Akron Taika. Suurelle yleisölle ehkä vähemmän tuttu laji on capoeira, jota gaalaväki pääsi ihailemaan Recpeita Capoeiran esitysten myötä. 

Kaikki gaalassa palkitut ja palkinnot ovat tämän viestin lopussa.


Tämän linkin takaa löytyvät KAIKKI GAALAN KUVAT.
(Ovat vapaasti käytettävissä kuvaaja mainiten.)


Lisätietoa: HLU:n seuratoiminnan asiantuntija Timo Korsumäki, p. 040 1721 302, timo.korsumaki@hlu.fi

Järjestäjä Hämeen Liikunta ja Urheilu ry. 
Yhteistyökumppaneina: Kauppaneuvos Kalle Kaiharin tukisäätiö, Suomen Jääkiekkoliitto Hämeen alue, Suomen Salibandyliitto, Suomen Voimisteluliitto, Tampereen Urheilun Edistämissäätiö, TUL Tampereen piiri, Tampereen kaupunki sekä Varalan Urheiluopisto.


----------------------------


Hämeen Urheilugaalassa 2.2.2024 palkitut

Palkitsija: Hämeen Liikunta ja Urheilu ry
Vuoden Urheilija
MIRA SJÖVALL, Black Eagle Taekwon Do

  • arvokisoissa saavutettu huima menestys: 2 MM-kullan ja 1 EM-kullan lisäksi EM-prossia sekä potkunyrkkeilystä EM-pronssia
    • MM-kulta (3. dan liikesarjat)
    • MM-kulta (ottelu, 65 kg)
    • EM-kulta (3. dan liikesarjat)
    • EM-pronssi (ottelu, 68 kg)
    • EM-pronssi, potkunyrkkeilystä (alle 60 kg)

Vuoden Nuori Urheilija
JERE HAAPALAINEN, Tampereen Pyrintö

  • alle 20-vuotiaiden EM-kulta 400 m aidat

Elämänura ja Uno-palkinto
HARRI HOLLI, Tampere

  • Harri Holli on pelannut kahden suuren palloilulajin pääsarjassa (jalkapallo ja jääkiekko) ja on jalkapallon entinen maajoukkuepelaaja. 
  • Hän on toiminut myös jalkapallon pääsarjassa sekä apu-, että päävalmentajana. 
  • Hän on pitänyt lukuisia maalivahtikouluja nuorille jalkapallomaalivahdeille. 
  • Holli on toiminut seuratyössä lukuisissa rooleissa sekä vapaaehtoistoimijana, että työntekijänä. 
  • Ollut 2000-luvulla vahvasti mukana nostamassa naisjalkapalloilun näkyvyyttä ja profiilia paikallisesti sekä valtakunnallisesti. 
  • Toimii nykyäänkin aktiivisesti liikunnallisten toimintojen ja tapahtumien järjestämiseksi eri järjestöissä.

Vuoden Jäsenseura
LEMPÄÄLÄN KISA YLEISURHEILU RY

  • Seura on aktiivinen osallistuja HLU:n eri verkostoissa ja kehityshankkeissa. 
  • Toiminut aktiivisesti seuratoiminnan kehittämiseksi, josta osoituksena digitaalisuuden kehittäminen, seuran harrastajamäärän kasvu ja osallistuminen soveltavan liikunnan toteuttamiseen. 
  • Lisäksi seura on järjestänyt lukuisia onnistuneita tapahtumia.

Vuoden Liikuntateko
TAMPERE MASTERS GAMES

  • Mukana oli 29 eri urheilulajia ja 19 suorituspaikkaa ympäri kaupunkia. 
  • Tapahtumaan osallistui lähes 4000 urheilijaa 78 eri maasta ympäri maailman, osallistujien ikäjakauma oli 28─96v.
  • 30 paikallista seuraa suunnitteli ja toteutti oman lajinsa kilpailutapahtuman. 
  • Kaikkiaan 1 400 paikallista ja alueellista vapaaehtoista huolehti kisojen onnistumisesta. 
  • Tapahtuman tuotto käytetään Masters urheilun kehittämiseen mukana olleiden seurojen kesken.


Palkitsija: Liikkuva koulu -ohjelma, Suomen Olympiakomitea ja Hämeen Liikunta ja Urheilu
Harrastaminen koulupäivän yhteydessä
JANAKKALAN KUNTA
• Janakkala on kehittänyt toimintaa todella oppilaslähtöisesti ja mukana paljon eri lajeja.  
• Kevään Harrastustoiminnan koordinaattori kiertää kaikissa Janakkalan kouluissa tekemässä myös ns. etsivää harrastustoimintaa.


Palkitsija: Suomen Olympiakomitea 
Tähtiseura-kannustusstipendi
TAMPEREEN JUMPPATIIMI
• Laadukkaasta lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnasta


Palkitsija: Suomen Jääkiekkoliitto / Hämeen alue
Suomen Jääkiekkoliiton Hämeen alueen seuratoimija -palkinto
ANNE INNANMAA, Koillis-Pirkan Kiekko 
• Anne on toiminut pitkään seuran taustavoimana, kahdeksan puheenjohtajan ajan ja ollut heidän aikanaan tukipilarina seuran toiminnassa niin toiminnan kasvun aikana kuin esimerkiksi korona-aikana. 
• Anne on ollut vahvasti vaikuttamassa myös siihen, että seurassa toimitaan hyvässä yhteistyössä. 


Palkitsija: Suomen Salibandyliitto
Vuoden seuratoimija -palkinto
REETA HEIKKINEN, Nokian Palloseuran salibandyjaosto
• Reetan sydän sykkii intohimoisesti salibandyn ja lasten harrastuksen ympärillä. Useiden vuosien ajan hän on omistautuneesti tuonut valoa ja iloa Nokian Palloseuran salibandyjaostoon, missä hänen panoksensa on ollut korvaamaton.
• Reetan luontainen kyky innostaa ja motivoida ei rajoitu ainoastaan pelikentille, vaan hän on myös luonut lämpimän ja kannustavan yhteisön seuran ympärille. Hänen positiivinen asenteensa ja sitoutunut työnsä ovat tehneet hänestä arvostetun henkilön niin pelaajien, vanhempien kuin valmentajienkin

Lajin edistämistyö -palkinto
MIIKKA PALVALIN
• Tampereen yliopiston tutkijatohtori Miikka Palvalin on tehnyt kansainvälisesti pioneerityötä salibandyn pelianalytiikan kehitys- ja tutkimustyössä.
• Työllä on ollut merkittävä arvo suomalaisen salibandyn valmennusosaamisen tiedolla johtamiseen. Pelin muuttujien data on muuttunut tiedoksi, mikä on mahdollistanut tutkittuun tietoon perustuvan valmennuslinjan päivitystyön vuodesta 2020 alkaen. 
• Viimeisen vuoden aikana tutkimustyö on jalkautunut suomalaisten maajoukkueiden ja huippuseurojen pelaajakehitykseen ja pelin kehittämiseen, sekä sen seurauksena arjen valmennusprosesseihin.


Palkitsija: Suomen Voimisteluliitto
Vuoden 2023 Voimisteluteko
JOUKKUEVOIMISTELUN KILPAILUTAPAHTUMA TAMPERE CUP
• kahden voimisteluseuran - Elixiria Sport ja Tampereen Voimistelijat - yhteistyössä toteuttaman tapahtuma.
• Tampere Cup on lyhyen historiansa aikana luonut joukkuevoimistelukilpailulle uudenlaisen konseptin ja se tavoittaa tuhansia joukkuevoimistelun kilpailijoita, valmentajia, tuomareita, vapaaehtoisia ja katsojia vuosittain lokakuussa Kauppi Sports Centeriin. Kilpailu toteuttaa erinomaisesti Voimisteluliiton linjauksia eri tahojen välisestä yhteistyöstä niin seurojen kuin kaupungin sekä olosuhteiden osalta. Tapahtumaan on onnistuttu luoda upea kannustuskulttuuri ja viihdyttävä tunnelma, Tampere Cup -kilpailuissa on elämys osallistua ja onnistua.


Palkitsija: Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki palkitsi jokavuotiseen tapaan lähes sata SM-tason urheilijaa kutsumalla heidät Hämeen urheilugaalaan.


Palkitsija: Kauppaneuvos Kalle Kaiharin tukisäätiö 
UKK-instituutti Terve Urheilija -palkinto
SAARA PUPUTTI
• esimerkillisestä ja edistyksellisestä työtä urheiluvammojen ehkäisyssä

Puhalluskukka-palkinto 
MAARET SIROMAA
• Maaretilla on takanaan yli 44 vuoden valmentajaura, jota edelsi oma luistelu-ura, joka alkoi v. 1966. 
• Maaret osallistui valmentaja seitsemiin EM-kilpailuihin, viisiin MM-kilpailuihin ja kaksiin olympialaisiin (v. 2006 Torino ja v. 2010 Vancouver). 
• Suomen Valmentajat ry on valinnut Maaretin kahdesti vuoden parhaaksi naisvalmentajaksi. 
• Eri ikäisten ja tasoisten lapsien sekä nuorten kanssa työskentely on ollut Maaretille aina hyvin tärkeää. 
• Hänen empaattinen, ammattitaitoinen ja yhteistyökykyinen valmennustapa on tehnyt hänestä ei ainoastaan menestyneen vaan myös hyvin pidetyn valmentajan


Palkitsija: Tampereen Urheilun Edistämissäätiö
Vuoden 2023 urheiluteko
TAPPARA JÄÄKIEKKO
• Seura teki viime kaudella suomalaista jääkiekkohistoriaa voittamalla kaiken mahdollisen tarjolla olleen. 
• Tappara voitti Suomen ja Euroopan mestaruudet ensimmäisenä joukkueena koskaan, minkä lisäksi kirvesrinnat olivat runkosarjassa ykkösiä ja aloittivat kauden voittamalla Tampere Cupin. Lisäksi seuran U20- ja U16-juniorijoukkueet voittivat omien ikäluokkiensa runkosarjat ja Suomen mestaruudet.


Palkitsija: TUL Tampereen piiri
TUL:n Tampereen piirin vuoden joukkue
YLÖJÄRVEN RYHDIN NAISTEN PARIVIESTIJOUKKUE, HIIHTO: ELSA TORVINEN JA EEVI-INKERI TOSSAVAINEN
• vuonna 2003 syntyneet nuoret voittivat yleisen sarjan SM-hopeaa tammikuussa 2023 Tampereen Kaupissa vapaan hiihtotavan pariviestissä.

TUL:n Tampereen vuoden seura
KANGASALAN URHEILIJAT KU-68 RY
• Seura on kehittänyt harrasteliikuntatarjontaa erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja seuran jäsenmäärä on tämän muutoksen myötä lähes kaksinkertaistunut. 
• Seurassa liikkuu vuosittain yli 3000 harrastajaa, joista suurin osa harrasteliikuntaryhmissä.

TUL:n Tampereen vuoden nuori urheilija
NIILO STENVALL, trial-pyöräily, Pyörä-Pojat ry
• Niilon saavutuksia viime kaudelta ovat U-19 junioreiden Euroopan mestaruus sekä MM-pronssi.
•  Lisäksi hän savutti hyviä sijoituksia aikuisten Elite-luokan maailman cupissa.

TUL:n Tampereen vuoden urheilija
MIRA STENVALL, ITF Taekwon-Do, Black Eagle Taekwon-Do ry
• Mira saavutti viime vuoden arvokisoissa huimasti menestystä. 2 MM-kullan ja 1 EM-kullan lisäksi tuli EM-prossia sekä vielä potkunyrkkeilystä EM-pronssia.


Palkitsija: Varalan Urheiluopisto ja Tampereen Urheiluakatemia 
Vuoden valmentaja
MARJUKKA SUIHKO
• valmentaja on kulkenut menestyneimmän urheilijansa rinnalla koko tämän uran ajan
• hän on parinkymmenen vuoden aikana kehittänyt pitkäjänteisesti omaa valmennusosaamistaan urheilijan lapsuus- ja nuoruusvaiheesta aikuisurheilijan huippuvaiheeseen asti
• ura on loistava esimerkki siitä kuinka pitkäjänteinen työ, rohkea asenne ja ennakkoluulottomuus johtaa huikeaan kansainväliseen menestykseen kovassa ammattilaisurheilussa